maanantai 17. joulukuuta 2012

Suuri Don Muang raportti

DON MUANG ON TAKAISIN KANSAINVÄLISENÄ LENTOKENTTÄNÄ


Don Muang oli aikoinaan Bangkokin ainoa kansainvälinen lentokenttä. Kun nykyinen suurlentokenttä eli Suvarnabhumi avattiin, jäi Don Muang autioksi ja tyhjäksi.

Suvarnabhumi oli kuitenkin poliittisesti kuuma peruna, mikä johtui kahtiajakautuneen Thaimaan kuumista tunteista. Emme palaa tähän kysymykseen tässä, vaikka sitä onkin sivuttu aikaisemmissa blogimerkinnöissä.

Don Muang tuli kuitenkin pian muutaman kotimaanlentoyhtiön käyttöön, mutta kaikki muuttui radikaalisti, kun syksyllä 2012 Air Asia alkoi käyttää Don Muangia.

Air Asia on nopeasti noussut Aasian johtavaksi halpalentoyhtiöksi, joten suuren yhtiön päätös mullisti Don Muangin statuksen välittömästi.

Alla on kattava raportti kaikista vaiheista lentokentälle saapumisesta, lentokenttäkuljetuksista sekä lentokentältä poistumisesta (lentäen).


SAAPUMINEN DON MUANGILLE (KANSAINVÄLINEN LENTO)



Olet saapunut Air Asian lennolla Don Muangin lentokentälle. Pitkät ja hiljaiset käytävät johdattelevat kohti passintarkastusta. Seuraa kylttiä Immigration.


Suomalaisena seuraat kylttejä Foreigner Lane.


Välittömästi passintarkastuksen alapuolella ovat matkatavarat, jos sellaisten kanssa lennät. Halpalentoyhtiöillä ei kannata jättää tavaroita ruumaan, jos suinkin mahdollista, koska lisämaksut ovat suuria.

Takavasemmalla näkyy tullitarkastus. Siitä mennään läpi vihreää kaistaa pitkin.


Olet saapunut perille. Palveluja on runsaasti: rahanvaihtoa, taksipalveluja, infoa. Paikallisbussiyhteys ei ole nuolen mukaisesti oikealle, vaan katso ohjeet alta. Vasemmalla ovat taksijonot ja ilmainen bussiyhteys Suvarnabhumille.


Hotellivaraustiski.


Jos saapuessasi käännyt vasemmalle, löydät suuhunpantavaa ja kauppoja. Huomaa, että lähtötasanteella on lisää ruokailumahdollisuuksia.


Saapumistason kartta.

Saapumistason kartan selitykset.


Jos käännyt saapumistasolla vasemmalle, löydät äärimmäisen oven ulkopuolelta ilmaiskuljetuksen Suvarnabhimin lentokentälle.


Ilmaisbussin aikataulut Don Muang - Suvarnabhumi.


Älä käytä kalliita taksipalveluja, joita tarjotaan saapumishallin sisällä. Jos haluat taksikyydin, mene jonoon, joka etenee nopeasti. Takseja on kymmenittäin odottamassa.


Bangkokin taksit ovat tunnetusti edullisia. Ehdot ovat selkeät: taksamittari + B50 + mahdolliset moottoritiemaksut.


Muita vaihtoehtoja: voit mennä lentokenttähotelliin (B1500 per yö on kurantti hinta), voit mennä rautatieasemalle tai voit mennä paikallisbussipysäkille.


Hissillä mennään kerrokseen kaksi, jos tavoitteena on päästä lentokenttähotelliin, juna-asemalle tai paikallisbussipysäkille.


Hissin 2-tasolla on KAKSI käytävää, joista vasen johtaa vain lentokenttähotelliin. Oikea johtaa heti oikealla paikallisbussipysäkille ja moottoritien toisella puolella rautatieasemalle. Junia kulkee sekä Ayutthayan suuntaan että Hualamphong-rautatieasemalle, josta on metroyhteyksiä muualle.


Paikallisbussit lähtevät tältä pysäkiltä. Kuuma  ja meluisa paikka!


Paikallisbussipysäkki näyttää tältä suhteessa ylikulkukäytävään. Portaat alas maan tasolle ovat kapeat ja vielä kapeampi on kulkuyhteys pysäkille. Liikennettä on paljon, meteli ja kuumuus ovat rankkoja!


Matkailijan saamat vinkit: bussi 29, 59, 510 ja 513 ovat suositeltuja. Mo Chit -asema (Skytrain) olisi järkevin kohde kaikille, koska Mo Chit on lähin metroasema ja sen jälkeen kyydin keskinopeus moninkertaistuu. Odotimme pitkään bussia 59 (EI punaisella kyltillä vaan oranssilla?) jota ei koskaan tullut.

LENTÄMINEN POIS DON MUANGILTA (KANSAINVÄLINEN LENTO)


Kuljetuksia Don Muangille tarjotaan etenkin Banglamphun matkailija-alueella. Kaikki matkatoimistot myyvät niitä. On myös mahdollista mennä Mo Chit -metroasemalle ja etsiä edellämainittuja busseja kohti pohjoista ja lentokenttää. Tai mennä taksilla.



Lentokentällä tarvitaan check-in-tiskiä vain, jos on matkatavaraa ja jos EI OLE aikaisemmin printattua Boarding Passia.


Orient Thai ja NOK ovat lentokentän kotimaanyhtiöitä.'


Satunnainen aikataulu paljastaa mitkä yhtiöt lentävät ja minne.


Lähtöpuolella on ruokailumahdollisuuksia ja kauppoja.


Tämä kauppa myy syötävää ja juotavaa, mutta se juoma on juotava ennen turvatarkastusta.


Kyllä, tämä on totta: Bangkokista voi lähteä ILMAN jonotuksia! Passintarkastuksen jälkeen on turvatarkastus, jota ei tietenkään saa valokuvata...


Perillä on verovapaita myymälöitä.


... ja Starbucks, totta kai!


Muita amerikkalaisia ketjuravintoloita...


...ja japanilaista ruokaa.


... ja kauppa, josta saa mukaansa hygieniatuotteita tai muuta matkatavaraa, vaikka juotavaa.

* * *

Lentokoneeseen mennään bussilla, mutta se onkin lopulta enää lasten leikkiä.

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Bangkok-blogi.

Lisätietoja matkaoppaistamme saatte täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti