perjantai 17. helmikuuta 2017

Thaimaan erikoisseteleitä myydään Bangkokin kaduilla


Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu

Milloin uusi kuningas syrjäyttää Rama IX:n ?

Thaimaassa on julkaistu Rama IX:n kuvalla seteleitä varmaankin 70 vuotta. Olen liian nuori muistamaan, mutta ekoilla matkoillani keräsin talteen kaikki pienimmät setelit ja sittemmin olen ostanut keräilykauppiailta vanhempia.
Erikoissetelit ovat iso juttu keräilijöille. Erikoissetelistä otetaan ehkä 1-10 miljoonan kappaleen painoksia, joten niitä ei riitä jokaiselle thaimaalaiselle.
Viime vuosina on julkaistu seteleitä, kun Thaimaan kuningas, hänen vaimonsa tai vallassaolo on täyttänyt tasaluvun. Esimerkiksi tuorein erikoisseteli oli 70 baht, joka julkaistiin vallassaolon kunniaksi. Sitä ennen julkaistiin 80 bahtin seteli kuningattaren kunniaksi.


Näiden erikoissetelien ohella on julkaistu poikkeuksellisia takapuolia (ei siis peffaa vaan kääntöpuolta) esim. 100 ja 500 bahtin seteleistä. Esim. 100 bahtin seteleissä on ollut takana kruununprinssi (nykyinen Rama X) ja lapseton tytär.
Yhden sadan bahtin erikoissetelin myyntihinta saattaa oll 400 baht, joskus hieman alle, mutta hyvän tilin kauppiaat tekevät.


Kysymys kuuluukin, milloin Rama X ilmestyy Thaimaan seteleihin, vai osaavatko ihmiset muuta kuin Rama IX:tä toivoakaan?