Bangkokin raideliikenne on koko ajan seurannassa. Tulevaisuudessa pidämme blogin lukijakunnan ajan tasalla, kun verkosto laajenee.
LENTOKENTÄLLE RAITEITA PITKIN
Merkittävin parannus Bangkokin raideliikenteeseen on nopean junayhteyden avaaminen.
Linjathan olivat valmiina jo kauan. Tässä kuvaopastus:
Lentokenttäjunan lähtöasema on Phaya Thai. Skytrain-asema on toinen pysäkki Siam-asemasta pohjoiseen. Phaya Thai -asemalta on selkeä kyltti lentokenttäjunaan.
Asemalta on miellyttävä, katutason yläpuolella oleva kävelysilta lentokenttäjunalle.
Junia on kaksi, mutta Phaya Thai -aseman naapurista lähtee vain "hitaampi" City Line -juna, joka pysähtyy kaikilla asemilla ja joka maksaa pääteasemalta lentokentälle vain 45 baht. Express Line -pikajuna maksaa 150 baht, ja se lähtee vain idemmässä sijaitsevalta Makkasan-asemalta.
Lippu on token eli muovipyörylä ja ostetaan automaatista. Myös lippuluukulta saa lipun.
Ohjeet ovat myös englanniksi.
Näyttöön tulee valita englannin kieli oikeasta ylänurkasta.
Valitse lentokenttä matkan määränpääksi: Suvarnabhumi.
Lippujen lukumäärä valitaan seuraavaksi.
Sen jälkeen poimitaan token.
Myös lippuluukulta voi ostaa rahakkeen. Sisään pääsee porteista.
Token avaa automaattisesti portin, ja sen jälkeen siirrytään ylös laiturille.
Phaya Thai -aseman informaatio on selkeä.
Junat ovat siistejä ja moderneja. Matka sujuu miellyttävästi. Perillä on pikaruokaa ja kauppoja.
* * *
Anna palautetta! Kerro mikä lentokenttäjunassa on hyvää, mikä huonoa!
Liity fanittamaan Bangkokia Facebookissa!
Hanki matkallesi mukaan 320-sivuinen käsikirja Bangkok ja Keski-Thaimaa!
perjantai 29. heinäkuuta 2011
torstai 28. heinäkuuta 2011
Miten Bangkok-opaskirja tehtiin
Bangkok ja Keski-Thaimaa on Suomalaisen Matkaoppaan ja kirjoittajan Markus Lehtipuun kehitystyön tulos.
Jo vuonna 1992 julkaistu Thaimaa-matkaopas (Kirjayhtymä) oli koonnut 300 sivua vihjeitä, vinkkejä, listauksia ja karttoja maailman suosituimpiin kuuluvasta matkakohteesta.
Markus Lehtipuu on yksi uuden matkaopassarjan perustajista. Heikki Koskinen ja Teppo Heiskanen tekivät yhdessä opaskirjan Egyptiin, Lehtipuu omansa Marokkoon. Seuraavaksi ilmestyivät duon Portugal ja Lehtipuun Thaimaa.
Kun Suomalainen Matkaopas itsenäistyi omaksi osakeyhtiöksi vuonna 1992, sarjaa jatkettiin muilla nimikkeillä.
Thaimaa-opasta ei saatu päivittää, ennen kuin Kirjayhtymän kirja olisi loppuunmyyty ja lupa saatu. Se saatiin, ja 1998 ilmestyi toinen versio. Kirja laajeni 2000-luvun alussa.
Matkaopaskirjoissa on yleensä sama ongelma: tietomäärä paisuu samaan tahtiin kuin matkailupalvelut konsanaan.
Samalla kuuntelimme lukijoitamme. Vain harvat, jos kukaan, yhdisti samaan matkaan pohjoista ja etelää. Tarvittiin alueellisia oppaita, joiden avulla matkailija saisi laajennetun tietopaketin siitä alueesta, jossa hän liikkuu.
Alueellisia oppaita ei juuri kukaan ole tehnyt Thaimaasta. Ei Lonely Planet, ei Rough Guide eikä Foot Print.
Oliko Suomalainen Matkaopas pioneeri? Siltä näyttää. Ensin ilmestyi Phuket, Krabi & Phang Nga, sitten Bangkok ja Keski-Thaimaa ja lopulta Koh Samui ja Siaminlahti.
Tutkimus saatiin päätökseen vuonna 2007. Kaikki kaupunginosat piti nuuskia juurta jaksain. Uusia karttoja piti tutkia muun muassa Chinatownista. Tämä tarkoitti sitä, että jokainen pääkatu piti kulkea päästä päähän: vain niin voidaan sijoittaa temppelit, hotellit ja ravintolat kartalle.
Samalla reissulla tehtiin laajentava tutkimus saarille (Koh Chang ja Koh Samet), turistikohteisiin (Pattaya, Hua Hin) sekä rauniokohteisiin (Ayutthaya ja Lopburi).
Alueellisessa oppaassa voidaan käsitellä matkakohteet tarkasti, kun maaoppaassa pitää karsia. Tämä parantaa lukijan matkan laatua: matkasta saa irti enemmän.
Kirjasta otettiin suuri painos, ja sitä on vielä vähän jäljellä.
Liity ystäviimme täällä ja seuraa päivityksiä ja uutisia Bangkokista.
Jo vuonna 1992 julkaistu Thaimaa-matkaopas (Kirjayhtymä) oli koonnut 300 sivua vihjeitä, vinkkejä, listauksia ja karttoja maailman suosituimpiin kuuluvasta matkakohteesta.
Markus Lehtipuu on yksi uuden matkaopassarjan perustajista. Heikki Koskinen ja Teppo Heiskanen tekivät yhdessä opaskirjan Egyptiin, Lehtipuu omansa Marokkoon. Seuraavaksi ilmestyivät duon Portugal ja Lehtipuun Thaimaa.
Kun Suomalainen Matkaopas itsenäistyi omaksi osakeyhtiöksi vuonna 1992, sarjaa jatkettiin muilla nimikkeillä.
Thaimaa-opasta ei saatu päivittää, ennen kuin Kirjayhtymän kirja olisi loppuunmyyty ja lupa saatu. Se saatiin, ja 1998 ilmestyi toinen versio. Kirja laajeni 2000-luvun alussa.
Matkaopaskirjoissa on yleensä sama ongelma: tietomäärä paisuu samaan tahtiin kuin matkailupalvelut konsanaan.
Samalla kuuntelimme lukijoitamme. Vain harvat, jos kukaan, yhdisti samaan matkaan pohjoista ja etelää. Tarvittiin alueellisia oppaita, joiden avulla matkailija saisi laajennetun tietopaketin siitä alueesta, jossa hän liikkuu.
Alueellisia oppaita ei juuri kukaan ole tehnyt Thaimaasta. Ei Lonely Planet, ei Rough Guide eikä Foot Print.
Oliko Suomalainen Matkaopas pioneeri? Siltä näyttää. Ensin ilmestyi Phuket, Krabi & Phang Nga, sitten Bangkok ja Keski-Thaimaa ja lopulta Koh Samui ja Siaminlahti.
Tutkimus saatiin päätökseen vuonna 2007. Kaikki kaupunginosat piti nuuskia juurta jaksain. Uusia karttoja piti tutkia muun muassa Chinatownista. Tämä tarkoitti sitä, että jokainen pääkatu piti kulkea päästä päähän: vain niin voidaan sijoittaa temppelit, hotellit ja ravintolat kartalle.
Samalla reissulla tehtiin laajentava tutkimus saarille (Koh Chang ja Koh Samet), turistikohteisiin (Pattaya, Hua Hin) sekä rauniokohteisiin (Ayutthaya ja Lopburi).
Alueellisessa oppaassa voidaan käsitellä matkakohteet tarkasti, kun maaoppaassa pitää karsia. Tämä parantaa lukijan matkan laatua: matkasta saa irti enemmän.
Kirjasta otettiin suuri painos, ja sitä on vielä vähän jäljellä.
Liity ystäviimme täällä ja seuraa päivityksiä ja uutisia Bangkokista.
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Bangkokiin ja Takaisin
Thaimaa on Aasian suosituin matkakohde. Suomessakin on kymmeniä tuhansia ihmisiä, joilla on vastustamaton halu päästä jokaisena vuonna Thaimaahan.
Valmismatkat
www.aurinkomatkat.fi
www.finnmatkat.fi
www.lomakone.com
www.matkadetur.fi
www.tjareborg.fi
Thaimaa kasvaa koko ajan, ja kaikki suuret matkanjärjestäjät pitävät huolen siitä, että kapasiteetti on aina suuri Bangkokiin, Pattayalle, Hua Hiniin sekä Cha-Amin ja Koh Changin suunnalla. Räätälöityjä matkapaketteja Thaimaahan järjestävät lähes kaikki matkatoimistot. Aurinkomatkat, Thaimaan pioneeri (vuodesta 1974) omaa vahvan osaamisen Thaimaan markkinoilla, ja esimerkiksi kohdekansiot ovat erinomaisia tietolähteitä paikallisiin oloihin. Tjäreborg tarjoaa skandinaavisella painoarvollaan lähes yhtä laajaa kohdevalikoimaa kuin Aurinkomatkat, tosin useimmat näistä kohteista ovat niin sanottuja omatoimimatkoja – lennät kyllä matkanjärjestäjän lennolla mutta et saa samoja palveluja kuin suosituissa kohteissa. Saksalaisen Tui-konsernin omistaman Finnmatkojen valikoimissa on ollut Bangkok Hua Hin ja Koh Chang.
Huomaa: Matkanjärjestäjien ohjelma vaihtelee puolivuosittain. Tutustu aina tuoreimpiin matkaesitteisiin!
Lentäen
www.statravel.fi
www.matkaporssi.com
www.kilroytravels.fi
Vielä joitakin vuosia sitten Thaimaahan oli olemassa edullisia lentoja. Nyt 2000-luvulla Thaimaasta on tullut todellinen kestosuosikki, eikä takavuosien kaltaisia huippuhalpoja reittilentoja ole enää pitkään aikaan löytynyt. Tilanteet voivat toki muuttua nykyisessä epävakaassa maailmassa. Thaimaa on euron vahvistuttua ollut todella edullinen maa, joten lentohintaa kompensoi halpa hintataso perillä! Kun lennon hinta kuitataan kolmessa kuukaudessa, jäävät elinkustannukset Suomen vastaavia alhaisemmiksi! Tämä tietysti sillä edellytyksellä, etteivät esimerkiksi ostosmahdollisuudet innosta tuhlaamaan. Bangkok on Aasian lentoliikenteen keskuksia ja mantereen lentokohteista edullisimpia. Yli 50 lentoyhtiötä lentää Bangkokiin, joten valinnanvaraa on runsaasti, oli Thaimaahan lennettävä sitten Euroopasta tai muualta Aasiasta.
Bangkokiin pääsee parhaimmillaan kahdesti päivässä Finnairin sinivalkoisilla siivillä sekä lukemattomilla lentoyhdistelmillä. Eurooppalaisen tai thaimaalaisen yhtiön siivillä lennetään ensin jonkin EU-maan lentokentälle ja sieltä perille. Viime aikoina suosituksi tullut Etihad vaatii kolme lentoa: ensin Frankfurtiin, sitten Abu Dhabiin ja sieltä perille. Eri vaihtoehtoja on kuitenkin yhtä monia kuin on lentoyhtiöitä, joten anna lennon varaus matkatoimiston huoleksi, mutta varaa aikaa neuvotteluihin: hintoja, yhteyksiä ja vaihtoehtoja on runsaasti.
Lentoliput
www.finnair.fi
www.supersaver.com
www.ebookers.fi
Lentojen ostaminen on käytännössä siirtynyt nettiin. Nyt jokainen voi asettaa halutun lähtö- ja paluupäivän lentoyhtiön omaan nettikauppaan ja valita haluamansa lähtöpäivän. Finnair tarjoaa seitsemän lähtöpäivää ja seitsemän paluupäivää, ja kullekin päivälle on aina oma hintansa.
Maitse ja meritse
Keski-Thaimaassa suosituin rajanylityspaikka on Kambodzhan vastaisella rajalla. Aranyaprathet vie Angkor Watin suuntaan, Tratin provinssissa on laivareittiin perustuva rajanylitys Sihanoukvillen suuntaan.
Burmaan (Myanmar) mennään yleensä etelästä Ranongista (Victoria Point) tai Thaimaan pohjoisimmasta osasta.
Malesiaan suositeltavin rajanylityspaikka on Sadao, joka sijaitsee Hat Yain eteläpuolella. Jätä levottomat Pattani, Yala ja Narathiwat väliin ja vältä Sungkai Kolokin rajanylityspaikkaa.
Laosiin on siltayhteydet Koillis-Thaimaasta Nong Khain ja Mukhadanin kaupungeista, muualla kuljetaan Mekong-joen yli lautalla.
Saapuminen ja lähteminen
Tulo- ja lähtökortit
Ennen Thaimaahan saapumista lentokoneessa tai raja-asemalla täytetään vuonna 2005 uudistettu kaksiosainen maahantulokortti, joka luovutetaan passintarkastuksen yhteydessä virkailijalle. Kortin toinen puoli niitataan passiin kiinni, ja se luovutetaan lähdettäessä täytettynä. Englanninkielisessä kortissa kysytään seuraavia tietoja
• Family name = sukunimi
• First name = etunimi
• Date of Birth = syntymäaika
• Nationality = kansallisuus
• Passport = passin nro, antopaikka ja -aika
• Visa = viisumin nro, paikka ja aika
• From = mistä ja miten tulossa
• Flight No. = lennon nro
• Country of Residence = asuinpaikkakunta ja maa
• Address in Thailand = osoite Thaimaassa.
Kortin takapuolella on tilastollisia kysymyksiä, joihin on periaatteessa hyvä vastata, vaikka se ei olekaan pakollista.
Tullimääräykset
Thaimaahan saa tuoda tullitta 200 savuketta tai 250 grammaa tupakkaa, yhden litran alkoholia ja yhden kameran. Vierasta valuuttaa saa tuoda rajattomasti. Aseiden, räjähteiden ja huumaavien lääkkeiden tuonti on kiellettyä ilman lupaa. Heroiinin salakuljetuksesta voi saada elinikäisen vankeusrangaistuksen tai kuolemantuomion. Kotieläinten tuojilla täytyy olla terveys- ja vesikauhutodistus. Jos tavaroissasi on tullattavaa, valitse punainen kaista.
Terveysmääräykset
Keltakuumerokotus (yellow fever) vaaditaan, jos olet oleskellut keltakuumealueella (Afrikan mantereen keskiosa, Etelä-Amerikan pohjoispuoli ja Panama) viimeisen 10 vuorokauden aikana. Maahan pääsy evätään kaikilta niiltä matkustajilta, jotka sairastavat oletettavasti tai todistettavasti AIDSia.
Jet-lag
Kun lennetään idästä länteen tai lännestä itään, voitetaan tai menetetään tunteja. Vuorokaudesta tulee pitempi tai lyhyempi. Kun Suomesta lennetään Aasiaan, päivästä tulee lyhyt, kellonviisareita siirretään eteenpäin ja tuloksena saattaa esiintyä unettomuutta illalla ja aamu-unisuutta aamulla. Mitään varmaa ensiapua jet-lagiin ei ole. Vuorokausirytmin kannalta paras saapumisaika on illalla kuuden ja kymmenen välillä. Kokeile pysymistä hereillä koko saapumispäivä ilta, käy jalkahieronnnassa, syö kevyesti, vältä alkoholia ja mene nukkumaan normaalisti illalla. Nouse seuraavana aamuna aikaisin ja kokeile, saatko unenpäästä kiinni seuraavana iltana. Yleensä tämä ei toimi: viimeistään kolmantena iltana elimistö pysyy täydessä vauhdissa aamuneljään ja silmät saa jälleen auki iltapäivällä. Monille tottuminen rytmiin kestää yli viikon. Vaikeinta tulee olemaan, jos saavut rasittavan lennon jälkeen perille aamuyöstä tai aamulla.
Lähteminen maasta
Valmismatkoilla hotellien ilmoitustauluilla ja hotellikirjassa kerrotaan lentokenttäkuljetuksen tarkka lähtöaika. Hotellilla on normaalisti automaattinen herätyspalvelu. Lentokenttävero kuuluu nykyään lipun hintaan. Aiemmin se maksetaan käteisellä ennen passintarkastusta. Thaimaasta ei saa viedä antiikkia tai taide-esineitä ilman lupaa. Buddhan kuvia ei saa viedä maasta lukuun ottamatta pieniä Buddhaa esittäviä kaulakoruja. Ulkomaan rahaa saa viedä maasta rajoituksetta. Thaimaan rahaa saa viedä maasta B50000. Oleskeluluvan ylittäneet joutuvat maksamaan sakkoa B500 passintarkastuksen jälkeen. Ensimmäinen päivä annetaan anteeksi, mutta toisena päivänä pitää maksaa B1000.
Pitempi oleskelu maassa
Jos Thaimaassa oleskelu ylittää 30 vuorokautta, vaaditaan viisumi. Toinen vaihtoehto on poistua Thaimaasta naapurimaan puolelle, ja palata takaisin saman tien. Aiemmin tällainen Visa Run oli tavallista – matkatoimistot tarjosivat palvelua, jossa uusi 30 päivän oleskelulupa järjestyi kuljetuksineen Bangkokista Kambodzhaan ja takaisin. Vuonna 2006 tilanne muuttui siten, että yhtämittainen oleskelu rajoitettiin 90 vuorokauteen, eli kolmen kuukauden oleskelun jälkeen ei enää saa saapua Thaimaahan seuraavan kolmen kuukauden aikana!
Varsinaiseen viisumiin voi hakea Thaimaassa lisäaikaa B500 maksulla. Maahan tultaessa saatua oleskelulupaa ei saa periaatteessa ylittää. Kiinni joutuneet pidätetään, ovatpa jotkut joutuneet vankilaan. Jos ylität oleskeluajan etkä joudu kiinni (mikä on normaali asiaintila), maasta poistuessasi joudut maksamaan B500 (yli 10 euroa) jokaiselta sallitun oleskelun ylittävältä päivältä.
Thaimaahan muuttaminen vaatii oman paperisodan, joka on selvitettävä virallista tietä. Ota ensin yhteyttä Thaimaan konsulaattiin Helsingissä. Vakituisen asukkaan (alien) on hankittava uusi maahantulolupa (Re-entry permit) ennen Thaimaasta poistumista. Entinen tuloveroilmoitusvelvollisuus yli kolmen kuukauden osalta on poistettu.
Ulkomaalaisella on oikeus omistaa asuntoja mutta ei omistaa maata asunnon alla. Ulkomaalainen saa omistaa 49 prosenttia omasta liikeyrityksestään. Puuttuva 51 prosenttia tulee kirjata Thaimaan kansalaisen nimiin. Oman liikeyrityksen perustamista harkinneet ulkomaalaiset ovat onnistuneet haaveessaan menemällä Thaimaan kansalaisen kanssa naimisiin, jolloin yritys on kokonaisuudessaan thailaisen aviopuolison nimissä. Toisaalta sääntöjä muutetaan vähän väliä, ja niistä saa eniten tietoa paikallisista expat-julkaisuista. Suurlähetystö suosittaa Thaimaahan töihin ja asumaan tulevien suomalaisten ilmoittautumista lähetystöön, mutta tämä on täysin vapaaehtoista.
Ennen Matkaa
Ennen Matkaa on opas matkan suunnitteluun.
Tekstiä kehitetään jatkuvasti. Kommentit ja parannusehdotukset huomioidaan ja lisätään tekstiin.
Anna palautetta!
Koska ja miten kauan
Thaimaasta on viime vuosina tullut matkailukartan kestosuosikki. Nyt Thaimaahan matkustetaan läpi vuoden, tosin tilauslentosarjat keskeytetään sadekauden ajaksi, jolloin pakettimatkoja tehdään Finnairin reittilennoilla. Thaimaan turistisesonki on talvella, jolloin kesän korkeat lämpötilat laskevat hieman kohtuullisemmiksi ja taivas on lähes pilvetön.
Matkanjärjestäjien tilauslennot lennetään marraskuusta maaliskuun loppuun. Reittilentoja on läpi vuoden, ja Thaimaahan voi ja kannattaa matkustaa milloin tahansa.
Talvi on vilkkaan kysynnän vuoksi korkeiden hintojen aikaa, ja joulunseutu on erityisen kallista. Vilkkain kuukausi on joulukuu, ja yleensä marras– maaliskuussa on tungosta. Vähiten turisteja on touko–kesäkuussa ja syyskuussa. Silloin on hotelleissa tilaa ja hinnatkin alakanttiin. Sadekausi on toukokuun lopulta lokakuuhun, jolloin sade laskee lämpötilaa mutta nostattaa tulvia. Vähintään kaksi viikkoa tarvitaan onnistuneeseen matkaan, jolloin viimeistään toisella viikolla aikaerosta johtuva väsynyt on poistunut ja on aika nauttia kaikesta mitä maa tarjoaa. Bangkok, Pattaya ja enenevässä määrin myös Hua Hin ovat nykyään koko vuoden vilkkaita paikkoja, joissa asuu myös länsimaalaisia ihmisiä vakituisesti. Suurkaupungin tarjonta on luonnollisesti vilkasta vuoden jokaisena päivänä.
Passi ja viisumi
Passin on oltava voimassa kuusi kuukautta matkan loppumisen jälkeen.
Suomalainen saa oleskella Thaimaassa 30 päivää ilman viisumia. Sen jälkeen voi käydä naapurimaassa, tai hankkia viisumi.
Viisumin saa Helsingissä sijaitsevasta konsulaatista tai muualla maailmassa Thaimaan suurlähetystöistä tai muista edustustoista.
Varsinainen oleskelulupa annetaan maahan tultaessa. Siihen leimaan kirjataan viimeinen sallittu maassaolopäivämäärä.
Laillisen oleskelun ylittäminen rangaistaan sakolla, jonka suuruus on B500 päivää kohti.
Turistiviisumi maksaa 30 euroa. Hakemukseen tarvitaan yksi valokuva.
Viisumiohjeet ovat täällä.
Vakuutus
Matkavakuutuksen saa vakuutusyhtiöistä, pankeista ja matkatoimistoista. Yritä hankkia koko vuoden voimassa oleva matkavakuutus. Muista silti, että paras vakuutus on huolellisuus ja varovaisuus. Jos sairastut tai loukkaannut turistikohteessa, hakeudu hoitoon hotellikansion osoittamalle sopimuslääkärille. Vakuutusyhtiön ohjeissa on Thaimaan sopimuslääkärien osoitteita, pidä ne mukana matkalla. Muualla pyri mihin tahansa sairaalaan tai klinikkaan. Palvelu on nopeaa ja vaivatonta, ja se maksetaan käteisellä. Pyydä aina kuitti. Vakuutuksesta saat rahat takaisin kotimaassa, jos maksut ylittävät omavastuun summan. Tee varkauden satuttua ilmoitus turistipoliisille. Pyydä lausunto tapaturma- ja rikosasioissa mahdollisilta silminnäkijöiltä.
Muut paperit
Thaimaassa tärkein paperi on seteliraha, jolla yleensä hoituvat kaikki ongelmat. Oma EU-ajokortti riittää ainakin moottoripyörällä liikkuessa. Kansainvälisen ajokortin myöntää Autoliitto, p. 09-7258 4400. Tarvitset passikuvan, suomalaisen ajokortin ja rahaa. Kortin saa viikossa. Opiskelijakorttien kohtalo on ollut inflaatio vilkkaan väärennystoiminnan vuoksi – aito alkaa olla jo harvinaisuus! Opiskelijakortti ei anna erityisiä alennuksia lennoissa, joten sen varaan ei kannata rakentaa budjettilaskelmia. Retkeilymajakortilla alkaa olla käyttöä, kun Bangkokissa ne ovat yleistyneet!
Matkatavarat
Kokeneiden Thaimaan-kävijöiden mukaan matkalle tarvitaan vain Suomalainen Matkaopas, matkapuhelin ja pankkiautomaattikortti. Kaiken muun voi ostaa perillä. Jos matkasi on pitkä (useita kuukausia), kannattaa ottaa mukaan vanhat huonot kävelykengät, ostaa Thaimaahan tultuasi ilmavat kevyet sandaalit (heittää vanhat kengät roskiin) ja liikkua sandaaleissa koko matka. Ennen paluumatkaa on helppo hankkia uudet erinomaiset kävelykengät edullisesti. Sama pätee kaikkeen muuhun: jätä puolityhjät shampoopullot ja vastaavat kokonaan Suomeen, ja osta samaa tavaraa alle puoleen hintaan Thaimaassa (ja kevyitä pieniä pulloja, joita ei Suomessa edes myydä), ja ennen paluuta täydennä jopa koti-Suomen varastoja! Muista, että linkkuveitset, kynsisakset ja muut terävät esineet sekä nesteet ovat kiellettyjä käsimatkatavaroiden seassa!
Jos pakkaat tavarasi matkalaukkuun, ota retkiä varten päiväreppu, johon mahtuvat ainakin kamera, matkaopas, vaatetta ja juomapullo. Ota kaulapussin sijasta mukaasi rahavyö, ohut pitkänomainen pussi, joka kiertää navan kohdalla mahan ympäri. Se ei keiku eikä sitä voi varastaa kuten kaulapussia. Rahavyön tulisi olla ihoa vasten, vaikka se voi vähän hiostaakin. Kiristettynä se tuntuu tukevalta.
Rahavyöhön mahtuvat rahat, passi, lentoliput ja kortit. Vaatteiden ulkopuolella pidettävät vyölaukut eivät sen sijaan ole turvallisia. Jos kannat mukanasi salamavaloa, korvalappustereoita tai paristokäyttöistä partakonetta, pieni laturi akkuineen on käytännöllinen.
Makuupussi on Thaimaahan liian kuuma. Korvaa se pussilakanalla: kavenna ja pidennä. On hyvä tehdä vielä tyynylle oma suojapussi. Makuualustalle en ole Thaimaassa toistaiseksi keksinyt mitään käyttöä.
Älä ota vesipulloa mukaan Thaimaahan.
Suuren osan matkatavaroista voi ostaa Thaimaasta. Erityisesti vaatteet ovat halpoja. Perillä voit ostaa edullisesti aurinkoöljyä, aurinkolasit, hygieniatuotteita, terveyssiteitä ja kuuman karkottamiseen talkkia (Prickly Heat Powder).
Housuista pitkälahkeiset shortsit ovat sopivat ja miellyttävät pitää yllä. Älä ota farkkuja Thaimaahan, koska ne ovat liian kuumat.
Parahin materiaali on ohut puuvillakangas, josta voi teettää housut. Pitkille miehille tai naisille löytyy kokoja tavarataloista, ja myyjä saattaa ottaa mitan ja ommella housujen lahkeet kuntoon ilman lisämaksua.
Naisilla on etuoikeus käyttää hameita – suositellaan. Paitoja kannattaa ostaa perillä. Lyhythihainen kauluspaita on miellyttävä, jos se on puuvillaa.
Rahavyöhön mahtuvat rahat, passi, lentoliput ja kortit. Vaatteiden ulkopuolella pidettävät vyölaukut eivät sen sijaan ole turvallisia. Jos kannat mukanasi salamavaloa, korvalappustereoita tai paristokäyttöistä partakonetta, pieni laturi akkuineen on käytännöllinen.
Makuupussi on Thaimaahan liian kuuma. Korvaa se pussilakanalla: kavenna ja pidennä. On hyvä tehdä vielä tyynylle oma suojapussi. Makuualustalle en ole Thaimaassa toistaiseksi keksinyt mitään käyttöä.
Älä ota vesipulloa mukaan Thaimaahan.
Suuren osan matkatavaroista voi ostaa Thaimaasta. Erityisesti vaatteet ovat halpoja. Perillä voit ostaa edullisesti aurinkoöljyä, aurinkolasit, hygieniatuotteita, terveyssiteitä ja kuuman karkottamiseen talkkia (Prickly Heat Powder).
Housuista pitkälahkeiset shortsit ovat sopivat ja miellyttävät pitää yllä. Älä ota farkkuja Thaimaahan, koska ne ovat liian kuumat.
Parahin materiaali on ohut puuvillakangas, josta voi teettää housut. Pitkille miehille tai naisille löytyy kokoja tavarataloista, ja myyjä saattaa ottaa mitan ja ommella housujen lahkeet kuntoon ilman lisämaksua.
Naisilla on etuoikeus käyttää hameita – suositellaan. Paitoja kannattaa ostaa perillä. Lyhythihainen kauluspaita on miellyttävä, jos se on puuvillaa.
Matkavaluutta
Ainoa järkevä tapa kantaa käteistä on kotimainen euro.
Käteinen
Viikon tai kahden lomamatkalle voi mainiosti hankkia pelkästään euroseteleitä. Matkashekit alkavat olla jo historiaa. Ota mukaasi 20, 50 ja 100 euron seteleitä mutta on hyvä olla mukana muutama pienempi seteli, jos tarvitset bahteja vain vähän lisää esimerkiksi lähtöpäivänä.
Thaimaan bahteja on mahdollista vaihtaa mukaan Forex-valuuttapisteissä, mutta yhtä hyvin bahteja saa lentokentällä saavuttaessa.
Kansainvälinen pankkikortti
Pankkikorttien käyttö matkailijoiden valuuttalähteenä on noussut nopeasti ylivoimaisesti parhaaksi tavaksi hoitaa rahantarve ulkomailla. Suomessa pankit myöntävät pankkikortteja, joissa on ”kansainvälinen tunnusluku” – pankkikortti kelpaa yli sadassa maassa, kunhan muistat tunnusluvun. Sama kortti toimii Suomessa samalla luvulla. Suomalaisten pankkien pankkikortissa lukee useimmiten VISA Electron (kortissa tulee olla kansainvälinen tunnusluku), mutta myös Plus, EC, Cirrus, Eurocard ja MasterCard ovat automaattien tunnussanoja. Pieni pankkikortti on turha tavara varkaalle, mutta tunnusluvun omistajalle varma tapa nostaa jopa 20000 bahtia (500 euroa) kerrallaan suoraan omalta pankkitililtä. Palkkio on 2 euroa + 2,5%, tarkista pankistasi ennen matkaa.
Luottokortit
VISA tai American Express -kortti kannattaa ottaa mukaan Thaimaahan, koska luottokorttien käyttö on yleistä. Yleensä ne kaupat, jotka hyväksyvät luottokortin, ovat kuitenkin muita kalliimpia. Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö. Voit siellä täällä nostaa käteisdollareita luottokortilla, ja VISA-kortilla saa käteistä automaateistakin. Pankit antavat lisätietoja.
Budjetti
Thaimaa on edullinen ja kallis maa. Matkakustannukset riippuvat siitä, miten taitavasti osaa väistellä kalliita hintoja tai löytää edulliset paikat, tai miten ylellisen loman haluaa.
Bangkokin halvin huone maksaa noin 2 euroa, mutta siisti huone maksaa käytännössä ainakin 5 euroa. Viime vuosina keskitasoisten huoneiden hinnat ovat jopa hieman laskeneet, joten omatoimimatkailija saa kivan huoneen jopa 10–20 eurolla.
Keski-Thaimaan saaret ovat kalliita – bungalowit maksavat yleensä 10–50 euroa, vältä aina viikonloppuja! Katukeittiön, ostoskeskusten ruokatorien ja vaatimattomien kadunvarsiravintoloiden ateriat maksavat yleensä yhden euron tai alle.
Turistialueiden ravintoloiden ateriat maksavat 5 euroa tai enemmän, luksushotelleissa 10 euroa, kunnon seisovapöytä 20–30 euroa ja parhaiden ravintoloiden ateriakokonaisuudet 50–100 euroa.
Keski-Thaimaan saaret ovat kalliita – bungalowit maksavat yleensä 10–50 euroa, vältä aina viikonloppuja! Katukeittiön, ostoskeskusten ruokatorien ja vaatimattomien kadunvarsiravintoloiden ateriat maksavat yleensä yhden euron tai alle.
Turistialueiden ravintoloiden ateriat maksavat 5 euroa tai enemmän, luksushotelleissa 10 euroa, kunnon seisovapöytä 20–30 euroa ja parhaiden ravintoloiden ateriakokonaisuudet 50–100 euroa.
Moottoripyörän vuokraus on kaikkineen edullista: vuorokauden vuokra maksaa alkaen B150–200, ja varaosatkin ovat halpoja: sivupeili tai uusi sisärengas asennettuina maksavat molemmat vain B100 (hieman yli 2 euroa). Junalippu Bangkokista Ayutthayaan kolmannessa luokassa maksaa alle 40 senttiä, lavataksin kyyti Pattayalla alle 50 senttiä, ja Tratista lauttasatamaan runsaan euron.
Lisätietoja
Matkanjärjestäjät: Aurinkomatkat, Detur, Finnmatkat, Lomamatkat, Tjäreborg.
Thaimaankonsulaatti: Myöntää viisumit ja jakaa esitteitä.
Thaimaan suurlähetystö: Floragatan 3, 11431 Stockholm, postiosoite Box 26220 Stockholm, p. + 46 8 791 7340, fax + 46 8 791 7351, www.thaiembassy.se.
Suomi–Thaimaa seura ry: www.suomithaimaaseura.fi.
Tourism Authority of Thailand (TAT): Drottninggatan 33, 11151 Stockholm, p. +468 700 5691, fax +46 8700 5699, info@tat.se, www.tourismthailand.se.
Thaibooks: Laaja valikoima suomenkielistä Thaimaa-kirjallisuutta, http://www.thaibooks.net/index.php
Thaibooks: Laaja valikoima suomenkielistä Thaimaa-kirjallisuutta, http://www.thaibooks.net/index.php
Thai ry: Thaimaa-Henkisten Aktiivisten Ihmisten rekisteröity yhdistys, www.thairy.net.
Thai Club Finland: Vuodesta 1980 toiminut yhdistys, www.thaiclub.fi.
Thai-klubi: http://www.thaiklupi.fi/
The Finnish Thai Association ry: http://www.finthai.net/
Pohjois-Suomen Thaimaa-seura, http://www.pohthai.com/
Thai-klubi: http://www.thaiklupi.fi/
The Finnish Thai Association ry: http://www.finthai.net/
Pohjois-Suomen Thaimaa-seura, http://www.pohthai.com/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)